Lyypekin Suomi-koti suljetaan
Lyypekissä Saksassa sijaitseva Merimieskirkon Suomi-koti sulkee ovensa lopullisesti heinäkuun alussa. Suomi-koti on ollut auki viime aikoina vain viikonloppuisin.
Kotimaa24.fi:n mukaan syy Lyypekin nykyisen toimipisteen lakkauttamiselle on kävijämäärän merkittävä supistuminen viimeksi kuluneina vuosina.
Keski-Euroopassa ajavien suomalaisten raskaan liikenteen kuljettajien määrä on vähentynyt voimakkaasti, eikä määrän odoteta tulevaisuudessa kasvavan.
Suomi-koti avasi ovensa vuonna 2001.
Miten on
14/2016
Miten onMuutamat avustusjärjestöt kuten Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu kertovat valtion kehitysyhteistyöleikkausten ja toisaalta rasistisen puheen lisääntymisen auttaneen kansalaiskeräyksiä, ja r...